Mieliryijyni on serkkuni seinällä, ja sen on tehnyt mummoni hänelle lahjaksi. Kuvaa siitä en vielä ole saanut otettua, mutta ryijyssä on vihreällä pohjalla viininpunainen pyörylä, kuin puolukka mättäällä. Muistan nähneeni sen mummolassa puolivalmiina, enkä ole silloin ymmärtänyt kuinka suuritöinen se on ollut, mutta nyt kun tiedän arvostan sitä vieläkin enemmän. Työ on mielestäni hyvin kaunis, ja marja taulussa tuo mieleen ehkä myös puolukkametsät Seljänperän suunnilla.
Myös paperinaruista tehtyjä valoryijyjä olen ihaillut useasti, sellainen voisikin olla seuraava ryijyinnostukseni toteutus.
Oman miniryijyni suunnittelin pieneksi, mutta innostuin sitä tehdessäni jopa niin paljon että en muistanut edes katsoa suunnitelmaa. Lähtömielikuva oli kuumassa palanut pelto, jonka metsänlaidan puoleisella laidalla ojan vieressä puun varjossa kasvaa muutama vihertävä pöheikkö. Viuhkamaisten korsien muotoon lisäsin aaltomaisuutta sillä tahdoin saada työhön enemmän liikettä.
Lankoina käytin kaikki mahdolliset väriin ja teemaan sopivat jämälangat, ja ne kaikki sain laitettua ryijyyn. Erinäistä suunnitelmaa ei edes ollut sille, miten ja millaisia väritupsuja työhön laittaisin, mutta haluasin tehdä työstani todella muhkean, eli työssäni ei olekaan 3-4 lankaa tupsussa, vaan joissain kohdin jopa seitsemän. Langat ovat erilaisia mohairlankoja, lankoja joita jäi Puu-aiheisesta huivista jäljelle, valmistuneen maton loput loimilangat, luokassa olleiden valkoisten neulekokeilujen purkulankoja mitä käytin myös neulonnan kurssilla tekemässäni laukussa ja muita lankakerän loppuja niin itseltäni kuin ystäviltä ja äidiltäkin.
Liikaa innostuttuani työni siis kasvoi pituutta lähes puolitoistakertaiseksi, ja lankasuunnitelmat katosivat kuin tuhka tuuleen, eli annoin vaan mielikuvitukselle tilaa ja tein niin kuin hyvältä itsestä tuntui.
Lopputuloksessa kyllä näkyy se että lankojen määrä on lähestulkoon kokonaan suunnittelelmaton, eli ryijy pullistuu melko paljon eteenpäin. Palautin ryijyn kiinnitettynä ripustuskeppiin, mutta se on vain väliaikaisratkaisu siksiaikaa, kunnes löydän sopivan väristä samettikangasta ja teen siitä mahdollisesti tyynyn. Ellei suunnitelma muutu sen suhteen taas ja se oikesti päätyy seinälle.
Oppilaiden tulisi tuntea ryijyperinnettä sen verran että he tietäisivät miten ryijyt ovat tulleet Suomeen, miten ne ovat levinneet säätyläisiltä tavan kansallekin, mihin ryijyjä on alunperin käytetty, ja miten käyttötarkoitus on muuttunut nykypäivään mennessä. Myös taideryijyjen ja uudet ryijyn muodot ja mahdollisuudet olisi hyvä olla oppilaiden tiedossa, eli mitä kaikkia muita materiaaleja kuin villalankaa voidaan ryijyissä käyttää jne.
Ryijyn historiasta on hyvä kertoa oppilaille jotta he osaisivat arvostaa tätä käsityömuotoa, ja tämä tieto lisää sen arvostusta. Tällöin varmasti myös vältyttäisiin siltä että seuraavat sukupolvet tuhoaisivat tätä ryijyperinnettä mitä nyt on vaalien säilytetty.
Myös paperinaruista tehtyjä valoryijyjä olen ihaillut useasti, sellainen voisikin olla seuraava ryijyinnostukseni toteutus.
Oman miniryijyni suunnittelin pieneksi, mutta innostuin sitä tehdessäni jopa niin paljon että en muistanut edes katsoa suunnitelmaa. Lähtömielikuva oli kuumassa palanut pelto, jonka metsänlaidan puoleisella laidalla ojan vieressä puun varjossa kasvaa muutama vihertävä pöheikkö. Viuhkamaisten korsien muotoon lisäsin aaltomaisuutta sillä tahdoin saada työhön enemmän liikettä.
Lankoina käytin kaikki mahdolliset väriin ja teemaan sopivat jämälangat, ja ne kaikki sain laitettua ryijyyn. Erinäistä suunnitelmaa ei edes ollut sille, miten ja millaisia väritupsuja työhön laittaisin, mutta haluasin tehdä työstani todella muhkean, eli työssäni ei olekaan 3-4 lankaa tupsussa, vaan joissain kohdin jopa seitsemän. Langat ovat erilaisia mohairlankoja, lankoja joita jäi Puu-aiheisesta huivista jäljelle, valmistuneen maton loput loimilangat, luokassa olleiden valkoisten neulekokeilujen purkulankoja mitä käytin myös neulonnan kurssilla tekemässäni laukussa ja muita lankakerän loppuja niin itseltäni kuin ystäviltä ja äidiltäkin.
Liikaa innostuttuani työni siis kasvoi pituutta lähes puolitoistakertaiseksi, ja lankasuunnitelmat katosivat kuin tuhka tuuleen, eli annoin vaan mielikuvitukselle tilaa ja tein niin kuin hyvältä itsestä tuntui.
Lopputuloksessa kyllä näkyy se että lankojen määrä on lähestulkoon kokonaan suunnittelelmaton, eli ryijy pullistuu melko paljon eteenpäin. Palautin ryijyn kiinnitettynä ripustuskeppiin, mutta se on vain väliaikaisratkaisu siksiaikaa, kunnes löydän sopivan väristä samettikangasta ja teen siitä mahdollisesti tyynyn. Ellei suunnitelma muutu sen suhteen taas ja se oikesti päätyy seinälle.
Oppilaiden tulisi tuntea ryijyperinnettä sen verran että he tietäisivät miten ryijyt ovat tulleet Suomeen, miten ne ovat levinneet säätyläisiltä tavan kansallekin, mihin ryijyjä on alunperin käytetty, ja miten käyttötarkoitus on muuttunut nykypäivään mennessä. Myös taideryijyjen ja uudet ryijyn muodot ja mahdollisuudet olisi hyvä olla oppilaiden tiedossa, eli mitä kaikkia muita materiaaleja kuin villalankaa voidaan ryijyissä käyttää jne.
Ryijyn historiasta on hyvä kertoa oppilaille jotta he osaisivat arvostaa tätä käsityömuotoa, ja tämä tieto lisää sen arvostusta. Tällöin varmasti myös vältyttäisiin siltä että seuraavat sukupolvet tuhoaisivat tätä ryijyperinnettä mitä nyt on vaalien säilytetty.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti