Vaatetusmuotoilu ja pukeutuminen

-portfolio-

Housut

valitettavasti housuista ei ole vielä minkäänlaista valokuvaa, mutta lupaan kuvat sitten joskus!


Jakku

Kierrätystä ideoille ja materiaalille - sekä aloittamisen vaikeus, missä on flow ?

Kurssin tehtävien aloittaminen oli minulle jotenkin todella vaikeata, kuin kissa kiertäisi kuumaa puuroa. Oikeen mistään ei saanut kunnolla kiinni, eikä inspiraatiota tahtonut löytyä. Materiaalit uupuivat ja kaikki muu tuntui tähdellisemmältä, ja pikkujuttu kai se on muutaman vaatteen ompelu- aattelin. Mutta, työhön oli alettava.

Päätin tehdä housut omalla peruskaavallani. Sovitushousujen teko lannisti heti alkuunsa paljon, miten ihmeessä kropan malli voi olla niin vastakkainen kuin standardi oli ja on? No, eipä mene samaan muottiin, mutta hankaluutta ja pinnan palamista se aiheutti.

Housujen malli oli edelleenkin hukassa, joten katselin kaupassa ja lehdistä mitä muoti tarjoaisi tähän hätään. Lähdinkin kaavoittamaan itselleni valtavat laskoshousut, jotka valmistin mukavasta villakankaasta. Näytti siltä että muoti ei ainakaan tuonut vastausta kysymykseeni, sillä housut olivat kammottavat, enemmänkin kuin porkkanat, itse asiassa pellehousut. Mielestäni niiden muotiin tulemin on hauska juttu, ja voin palata äitini vaatekaapille sen myötä, mutta kuitenkin muodin vaihtelu on niin valtava että jos siinä haluaisi roikkua täysin mukana, olisi siinä aika ja raha taatusti rajoitteena, jos kaiken haluaisi uutena. Muoti ja trendit ovat alati vaihtuvia, mutta tyyliä täytyy olla pukeutumisessa, ja koska jokaisella on oma käsityksensä tyylikkyydestä ja tyyleistä, täytyy muodin seassa koettaa suihkia oikeisiin suuntiin ja löytää omat palaset omaan pukeutumiseensa.Kierrättämistä ja uudelleen käyttöä on kuitenkin alettu arvostaa myös ”paremmissakin piireissä”, niin kuninkaalliset kuin näyttelijätkin käyttävät samaa juhlapukua useaan otteeseen hieman tuunattuna.

Joten, kaavoitus uusiksi ja pienentämään housuja muotoilemalla. Niistä sitten tulikin minulle tutut ja turvallisen malliset, kiinteät perushousut. Jotain jujua niihin halusin, ja päätin jättää pienet laskokset housujen etuosaan. Viimehetkellä ennen kasaamista päätin tehdä housuihin myös pienet taskut, joihin ei puhelin mahtuisi, mutta ehkä muutama kolikko siellä saattaisi pysyä. Lahkeisiin halusin myös jotain kivaa, olihan vyötärölläkin rypytystä, ja kokeilin ”liian pitkiä lahkeita”, mutta kangas ei laskeutunut kauniisti, rypytystä jalkapöydän päälle, mutta sekään ei näyttänyt hyvältä. Olin jo valmis katkaisemaan housuista lahkeet, kun sovitusparini Millamaari esitteli omien (kaupasta ostettujen)housujensa rypytysrakenteen, joka sitten aiheuttikin useammaksi tunniksi päänvaivaa. Taas kun tein jotain hieman kokeellisempaa vaatteisiini, aloin innostua niistä ja päästä ompelun makuun. Pinnankuviointia työhöni mietin pitkään, en tahtonut mitään suurta ja näkyvää, sillä pidän selkeistä linjoista vaatteissani, enkä itse halua tehdä mitään krumeluureja vaatteisiini. Päätin tehdä pinnankuvioinnin siis näkymättömään paikkaan, itse asiassa molemmissa vaatteissa pinnankuviointi ei näy. Lahkeen käänteissä käytin erilaista villakangasta kuin housut muuten ovat, ja tikkasin niihin ompelukoneen koristeompeleilla punaisella langalla suoria viivoja. Miksi punaisella, valinta oli helppo, sillä punainen on aina ollut minulle lempiväri, vahva, voimakas ja voimaa antava. Housujen taskupussitkin ovat punaista kangasta, ja kangas on myös itse asiassa kierrätettyä, tilkku jotain vanhaa tekokuitukangasta. Housuprojekti kaiken kaikkiaan oli melkoista parsimista, purkamista ja uudelleen ompelemista, mutta sain aikaiseksi mieleiseni housut.

Kokeilemani rypytys ei ollutkaan käytännössä aivan niin nätti kuin kuvittelin sen olevan..

Lahjerakennekokeilu jonka toteutin housuihini

Toisen vaatteen jonka päätin valmistaa, oli nahkatakki. Idea tähän löytyi kotona vieraillessani kun äitini pähkäili vanhan takkinsa kohtaloa. Tottakai tahdoin käyttää materiaalin hyödykseni, olihan se varsin arvokastakin! Ehkä juuri siksi myös työni seisoi paikoillaan useita viikkoja, ellei kuukausia. En uskaltanut ensiksi valita mallia jonka tekisin tai etsiä kaavoja kunnolla. Myös materiaalin työstöä pelkäsin, sillä se periaatteessa oli minulle aivan uusi. Onneksi ystäväni kertoi kokeiluistaan nahalla, ja sain häneltä myös vinkin että myös nahkaa pystyisi silittämään. Silityskikkaa kokeilinkin myöhemmin takkia tehdessäni, kun suoristin leikattujen kappaleiden käänteitä ja saumoja suoraksi.




Kaavan hakeminen tökki, kunnes näin ystävän päällä mielestäni hienon jakun. Sen mallista otinkin ideoita omaan takkiini, kaulusrakenteen ja leikkaukset, mutta en niistäkään aivan kaikkia. Muokkasin myös leikkauksien kohtia, hihojen pituutta sekä kauluksen muotoa. Leikkauksista tein ns. sulavammat, hihoja pidensin siksi että takkia voisi käyttää myös syksyllä ja talvellakin, ja hihat ovet juuri sen levyiset että pystyn ruttaamaan ne ylös kyynärtaipeisiin. Kauluksen muodon muutin siksi että sain käytettyä takista alkuperäisen kauluksen sellaisenaan, ilman muutoksia. Mielestäni kierrätysmateriaalista tehdyssä vaatteessa on hyvä näkyä myös materiaalin entistä elämää, jos asu sen vain sallii. Myös hihoissa on siis vanhan takin alkuperäisiä saumoja jäljellä, joita en edes kuositellut piirroksiini, sillä ne ovat mielestäni osa materiaalia, kuten kankaassa voisi olla esim. kuviointia.

Ensimmäisten kaavojen leikkelyä

Proto vol. 2


Leikkuusuunnitelma

Tehdessäni varsinaista takkia, muuttuivat kaavan mitat materiaalin vuoksi hiukan, mutta eivät merkittävästi. selän sauma tuntui minusta aluksi liina väljältä kun olin kiinnittänyt osat kiinni toisiinsa, (ei vielä hihoja). Päätin ottaa saumaa sisään noin sentin verran, jolloin liiviosa oli istuva. Kuitenkin kun kiinnitin hihat, tajusin että tein turhan poiston, sillä hihojen kanssa takki istui aivan eri tavalla. Kuitenkaan en onneksi enempää tiivistänyt takkia, muuten se päällä ei pystyisi edes halaamaan ihmistä. Tästä opin, että pienennykset kannattaa tehdä vasta sitten kun kaikki osat ovat kiinni vaatteessa, ainakin jos ne on mahdollista kiinnittää siten, että pienentäminenkin vielä onnistuu.

Koska kaikki tapahtuu materiaalin ehdoilla, täytyy joissakin jutuissa soveltaa hieman..
-klemmarit-

Viimeistellessäni nahkaa hakkasin saumat vasaralla litteiksi, anteeksi kaikille joilla saattoi olla tentti sinä päivänä!, ja liimasin ne tekstiililiimalla nurjalle puolelle. Kun tekstiililiima loppui, käytin tavallista erikeeperiä liimana, sillähän voi liimata myös nahkaa. Toivottavasti en vain kävele takki päälläni kun kesän pahin rankkasade yllättää, sillä en tahtoisi erikeeperiä sulavan saumoista päälleni.

Takkiin tein pinnankuvioinnin vuorikankaaseen, jonne tikkasin punaisella langalla suoria ompeleita epätasaisin välimatkoin. Mielestäni takeissa ja vaatteissa yleensäkin on pientä ylellisyyden tuntua jos niiden vuori ei olekaan aivan tavallinen, vaan siellä on jokin juttu/ juju sisällä. Se on ehkä psykologista, eihän se näy kannettavassa vaatteessa, mutta vaatteen kantaja tietää sen itse.

Takin ollessa kasassa päätin pitkän pohdinnan jälkeen tikata kaikki saumat, jolloin takki itse asiassa otti muotonsa paremmin, ja muutamat liian väljälti ommellut saumat sai nätisti paikoilleen, jolloin mikään ei enää turhaan pussittanut tai näyttänyt siltä että se olisi keskeneräinen. Selkään tein ensin vahingossa liian leveän tikkauksen yhteen kappaleeseen, mutta keksin tehdä sen viereen toisen samanlaisen tikkauksen kuin muissakin saumoissa on, ja ”virhe” on enää vain mielenkiintoinen yksityiskohta vaatteessa.

Tekemistäni vaatteista tuli loppujen lopuksi eräänlaiset voimavaatteet. Varsinkin takkia voin omasta mielestäni ylpeästi kantaa päälläni, sillä ensimmäiseksi nahkatyökseni se on oikein hyvin onnistunut. Tietysti laatukäsitys voi muuttua, ja kun ensihuuma takista menee ohitse, löydän taatusti siitä virheitä ja parannettavia kohtia.

Papanekin funktio-ominaisuus analyysia tehdessäni vaatteesta huomasin että tärkeimmäksi ominaisuudeksi menetelmän ja assosiaatiot, vaikka myös muut Papanekin määrittelemät tuotteen ominaisuudet, estetiikka, käyttö ja tarve sekä telesis, olivat lähes yhtä tärkeitä suunnittelun lähtökohtia. (Tuotteen funktioanalyysi - Viktor Papanek) Menetelmä- ominaisuudesta tärkeimmäksi alueeksi tuli tuotteiden materiaalit, halusin käyttää laadukasta, mielellään kierrätettyä, tai suomalaisia materiaaleja työssäni, eli ekologiset valinnat olivat tärkeitä minulle. Takkiin käyttämäni materiaali oli vanha käyttäjälleen sopimaton nahkatakki, jolle siis ei enää ollut edellisellä käyttäjällä tarvetta, eivätkä sen esteettiset ominaisuudet miellyttäneet niin entistä omistajaansa kuin minuakaan. Kaikki materiaali on edelleenkin tallessa, ylimääräisiksi jääneet nahanpalat päätyvät käyttöön muissa projekteissa, esim. asusteina. Vuorikankaan käytin uuden takin vuorittamiseen, ja vanu jota takin sisällä oli, tulee käyttöön pehmoeläinten täytteenä. Nahka myös on erittäin kestävä materiaali ja siten ehkä ajaton. Housujen kangas on suomalaista villakangasta, ja laadultaan se on hyvää, kangaskaupan myyjä kertoi sen olevan käytetty suomalaisten pukujen tekoon jossakin yrityksessä, ja huomasin itsekin että se ei rypisty liina helposti, se ei ole jäykkää, eli se on myös mukavaa päällä. Harmikseni kaavoituksen epäonnistuttua jouduin leikkaamaan pois kangasta, ja se siis oli todella epätaloudellista sekä epäekologista.

Assosiaatiot vaatteissa olivat itselleni tärkeitä, niiden tyylin ja mallin tuli kuvastaa minuutta ja identiteettiäni, ja luoda ehkä myös vahvaa mielikuvaa käyttäjästään. Myös muoti vaikutti totta kai suunnitelmiini, esimerkiksi housuissa oleva korkea vyötärö on ollut muodissa vastikään ja takin valmistukseen vaikutti totta kai se että nahkarotsit ovat tällä hetkellä muodissa. Myös vaatteiden tuntu on tärkeä. Tunnen itseni jotenkin varmemmaksi kiinteissä vaatteissa, ne ovat minulle arkisia vaatteita. Joitain leveähköjä vaatteita olen itselleni ostanut muodin mukana, mutta enimmiltään käytän kiinteitä. Myös kiinteiden ja korkeiden housujen tunsin olevan mukavat, sillä ne olivat erittäin mukavat jalassa, eikä mahaa tarvinnut ”vetää sisään” kun housut tukivat niin hyvin. Nahan tuntu on myös minulle mieleinen, se on lämmin materiaali, eikä läpäise viimaa, tosin takkini on niin avonainen että ei sitä syysmyrskyyn kannatakaan päälle pukea. Nahka on myös elävä materiaali, se muokkautuu käyttäjänsä päällä mukavaksi, ja siinä saa myös näkyä elämä, tosin se ei kulu samalla tavalla kuin kankaat vaan ikään kuin ”ikääntyy”.

Suurin ongelma vaatteita tehdessäni oli inspiraation puute. Pölläsen ja Krögerin mukaan
”käsityö kasvattaa kokemuksellisen tekemälläoppimisen kautta luovuutta, oman toiminnan suunnittelua ja aktiivisuutta tavoitteen saavuttamiseksi, epävarmuudensietokykyä ja taitoa ratkaista ongelmia. Tätä kautta voi oppija saada sellaisia itsetuntoa kasvattavia onnistumisen elämyksiä (flow-kokemuksia), että hän oppii arvostamaan työtä ja osaa arvioida omaa työskentelyprosessiaan tietoisesti” (Tulevaisuus: tiedon, taidon ja selviytymisen aika – Sinikka Pöllänen, Tarja Kröger) Koska itselläni ei ollut minkäänlaista kokemusta tai varmuutta nahasta, oli työn suunnittleu hyvin vaikeata, sillä epäilin vahvasti omia taitojani, eikä ajatus tekemisestä miellyttänyt yhtään. Nahan ompelun aloitettuani aloin pikkuhiljaa innostua projektista, ja olihan se aikakin sillä kurssi oli silloin jo lähes lopuillaan. Monia iltoja istuin koululla myöhään ompelemassa, ja koin ns. flow-kokemuksen takkia lopulta tehdessäni, sillä kertaakaan en siihen menettänyt hermojani totaalisesti. Myös se että toimintani oli suuressa määrin lähes suunnittelematonta, ei projektissa päässyt ns. tekemisen makuun vasta kuin viimehetkillä ja viimetipassa, kun oli pakko. Oikeastaan en itsekään ymmärrä miksi tekeminen oli näin vastenmielistä, ehkä ennakko asenteeni olivat aivan vääränlaiset, enkä osannut muuttaa niitä työskentelyn aikana, tai työmäärä masensi jo alkuunsa. Myös muut projektit, kuten tuntuivat paljon tärkeämmiltä vaikka juuri tähän olisi kannattanut käyttää eniten omaa aikaansa sekä vaivaa. Kurssillahan opittiin juuri niitä tärkeimpiä asioita joita käsitöitä tehdessä ja varsinkin suunnitellessa joutuu pohtimaan.

Tyylikkäämpi kuva sitten joskus!

Kaavoittaminen oli minulle työlästä, sillä molemmissa vaatteissa käytin oamaa kaavaani, housuissa peruskaavaa jonka muokkasin sovitushousujen mukaan, ja takissa bodystyling- kaavaa, joka oli täysin vääränkokoinen ja mallinen vartalolleni. Ainoa sopiva asia kaavassa oli pienin muutoksi sopivaksi tullut hiha. Myös kaavamerkinnät tuottivat hankaluutta ja nyt viimeisessä vaiheessa huomasin myös tehneeni rakennekuviin saumamerkinnät aivan väärin, mutta tätä asiaa täytyy siis vain harjoitella lisää ja olla tarkempi. Ehkä pääasia on kuitenkin että merkinnöistä huolimatta idea on nähtävissä.

Loppujen lopuksi olen tyytyväinen tuotoksiini, mutta pettynyt omaan työskentelyyni, organisointiin ja ajoitukseen. Kurssin aikana en osannut ottaa itseäni niskasta kiinni, ja kurssi myös käsityöllisen kasvamisen lisäksi nähtävästi herätteli myös itseäni, ja sain itseltäni opetuksen. Opin kuitenkin käsityöllisesti hyvin paljon, mihin olen tyytyväinen. Materiaalituntemus on parantunut –millaisia rakenteita tai muotoja on järkevää tehdä mistäkin materiaalista, ja työn siisteyteen ja laatukäsitykseen olen oppinut kiinnittämään enemmän huomiota, vaikka vielä työni eivät edes hivo täydellisyyden rajaa. Tokihan töissä täytyy näkyä käden jälki…. mutta kuten sanonta kuuluu, ”käsityössä käden jälki saa näkyä, sormen jälki ei”, eli kehittymiskohtia löytyy ja runsaasti, mutta hyvä on että ne tunnistaa jo nyt, ja tietää missä kehittyä.


Lähteet:
Tuotteen funktioanalyysi – Viktor Papanek : http://www.haktonopetus.fi/kultsova/funktio.htm

Tulevaisuus: tiedon, taidon ja selviytymisen aika – Sinikka Pöllänen, Tarja Kröger http://sokl.joensuu.fi/verkkojulkaisut/kipinat/SPetTK.htm

Vaatetusalan ammattitekniikan käsikirja - Hanna Ylönen, Rosa Häkkinen, Otava, 2007